{"product_id":"2940149106776","title":"Er\u0026auml;maan taistelu","description":"\"Helteisesti paahtoi päivä Mustanahon eteläistä rinnettä, jonka tiheään sekametsään oli avattu pienoinen halme, ikäänkuin ruskahtava täplä lehdon vihreään pintaan. Lehdon takana kohosi tumma, syvien varjojen uurtama, havumetsää kasvava kivikkoharju, joka pohjoiskylmiltä suojasi lehtevän rinteen. Mutta siitä alaspäin loivasti laskeutuvan koivikon lävitse pilkisti esiin järven aukea pinta.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003eTuo vähäinen viljelystilkku ikäänkuin ujosteli pienuuttaan laidattoman lehdon liepeessä, jykevän vaaran alla. Mutta ne, jotka aholla työtä tekivät, eivät pienuuttaan arastelleet. Vanhaan kaskeen oli siinä peltopalasta raivattava, ja siinä työssä ahersi nyt kevätkesäisen aamupäivän helteessä sen talon väki, jonka savu koivunlatvain välitse kiemurteli sinervälle taivaalle, — itse tupa oli ikäänkuin kätkeytynyt lahden metsäiseen poukamaan.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003eKolme oli halmeella raatajaa, neljäs sen laidassa aitaa pani.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003eVanhin ajoi hevosta vakoa pitkin ja hallitsi koko hartevan ruumiinsa voimalla raskasta, jykevää puuauraa. Hänen luisevat kasvonsa, joita reunusti harva parta, olivat melkein mustat keväisen ahavan poltosta. Päivän ruskeaksi polttama tukka kihermöi niskassa takkuisina suortuvina. Harvaa, harmahtavaa parranreunaa myöten tipahti silloin tällöin hikikarpalo kuin tiettyä vakoaan pitkin karvaiselle rinnalle, joka auki valahtaneen mekonrinnuksen alta punaisena hohti. Hievahtamatonta lujuutta kuvastui miehen koko jännittyneestä vartalosta, joka oli auran kurkeen niin kiintonaisesti kumaraan painunut, ettei se suoraksi oiennut silloinkaan, kun terä kannon juureen töksähti ja pysähtyi. Niiltä tiloiltaan mies vain hartiavoimalla kyntövehkeensä kohotti ja ärjäisi, suupielestään puhaltaen, hevoselleen, joka taas painautui raskasta käännöstään vetämään.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003eSe mies oli Tuomas, Karmalan kyhmyniskainen isäntä, Sysikorven kova raivaaja. Rupeaman aloitettuaan hän sen loppuun asti raatoi kertaakaan levähtämättä, kupeilleen katsomatta, ja samaa työn kuria hän vaati toisiltakin pellonperkkaajilta, pojiltaan.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003eNäistä eräs hänen lähellään, ahon puolella halmetta, muokkasi kuokalla maapohjaisten kivien kupeita. Se oli tanakka pojanpätkä, karkeilta kasvoiltaan ja kankealta ruumiinrakenteeltaan kuin isänsä pienoiskuva, ja Tuomaaksi hän oli ristittykin, isänsä kaimaksi. Niinkuin isä auransa ääressä, niin poika kuokkansa varressa heltiämättä kumarassa heilui, heilui kuin vipukone pysähtymättä, selkäänsä oikaisematta. Hän oli isältään oppinut, että työn aikana ei ollut lupa ajatella, puutuiko nuori selkä vai katkesivatko ehkä sivut, työtä vain piti tehdä. Työtä kovaa ja armotonta vaati korpi, jos mieli siitä viljelystä muokata. Ja viljelystä piti muokata, se on elämisen ehto, niin oli opettanut isä.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003eMutta halmeen alasyrjässä, lehdon laidassa, minne tuore vesakko huokui edes hiukan viileyttä, siellä seisoi kolmas raataja, Tuomaan nuorempi poika, kuokanvarteensa nojautuneena. Hän katseli ja kopisteli joka puolelta kantoa, joka hänen olisi ollut juurineen kiskottava irti. Mutta sen kannon juuret olivat sitkeät ja syvällä ja hänen jäntereensä olivat hennot ja heikot. Heino — eli Henrikki, joksi hänet oli kirkonpyhimyksen mukaan kastettu — loi siitä työstään kaipaavan katseen ylös Mustanahon rinteelle. Juuri tuossa, mistä tumma harju lähtee nousemaan vihannasta lehdosta, on raikas lähde, ja nuori kuokkija mietti nyt itselleen asiaa, jonka nojalla päästä pistäytymään koivikon viileään siimekseen.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003e","brand":"Lost Leaf Publications","offers":[{"title":"Default Title","offer_id":47073043153136,"sku":"2940149106776","price":0.99,"currency_code":"USD","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0737\/7593\/9824\/files\/2940149106776_p0.jpg?v=1763712134","url":"https:\/\/shop-qa.barnesandnoble.com\/products\/2940149106776","provider":"Barnes \u0026 Noble (DEV)","version":"1.0","type":"link"}