Siipirikko (Illustrated)

Niiden monien kirjallisten kykyjen parissa, jotka loivat 1880-luvun realistisen kaunokirjallisuuden Ruotsissa, on Ernst Ahlgrenin nimi, joskaan ei kaikkein loistavimpia, niin joka tapauksessa kaikkein tyypillisimpiä. Tyypillinen etupäässä siksi, että koko hänen tuotantonsa rajoittuu 80-lukuun, ja että hänen elämäntehtävänsä on jo loppuunsuoritettu, ennenkuin uudet kirjalliset virtaukset ennättävät päästä voimaan.
Ernst Ahlgrenin nimi on kerrassaan outo nykyiselle nuorelle polvelle, ja kuitenkin hän on etupäässä juuri nuorten kirjailija. Hänen raitis ja terve elämänkatsomuksensa ja hänen uupumaton taistelunsa kaikkea puolinaista ja kaksinaista vastaan elämässä, on omansa etupäässä herättämään vastakaikua nuorten povessa. Hänen merkityksensä 80-luvun nuorisolle olikin kieltämätön. Ja vaikka hän nykyään onkin joutunut unhotuksiin, niin voipi yksin hänen nimensä mainitseminen vielä tänäkin päivänä nostattaa lämpimän tunteen niiden mielessä, jotka ovat häneltä vastaanottaneet vaikutteita.
Harvan kirjailijan tuotanto on puhjennut esiin samassa määrin hänen omasta elämästänsä kuin Ernst Ahlgrenin. Jokainen sana, jonka hän kirjoittaa, on ikäänkuin taistelua hänen omasta olemassaolostansa. Hän nousee haarniskaan elämän puolinaisuutta vastaan siksi, että hän itse on murtua sen painon alle, hän taistelee elämän kaksinaisuutta vastaan siksi, että se uhkaa viedä hänet itsensä perikatoon. Ja koko suuren rakkautensa elämää kohtaan hän päästää teoksissaan valloilleen sentähden, että hän itse taistelee sairaalloista epätoivoa ja kuoleman huumausta vastaan.
Ernst Ahlgrenin oma elämä on syvästi traagillinen ja se herättää meidän mielenkiintoamme yhtä suuressa määrässä kuin hänen tuotantonsakin. Me näemme hänessä rikaslahjaisen sielun, jolle luonto on tuhlannut runsaita lahjojaan, mutta jonka elämä tekee siipirikoksi ja lopulta murtaa kokonaan. Me näemme hänessä voimakkaan persoonallisuuden, joka yksinäisyydessä kypsyy ja kehittyy ja jolla on jo ikäänkuin veressään ne ihanteet, joiden puolesta koko 80-luvun kirjailijajoukko taisteli. Tuskin 16-vuotiaana hän valitsee mielilauseekseen: "työ ja totuus", nuo sanat, jotka muodostavat ikäänkuin koko realistisen suunnan ytimen, valitsee ne paljoa ennemmin kuin realistisesta kirjallisuudesta vielä voi olla puhettakaan. Ja kuitenkin hän tavallaan ilmestyi liian myöhään. Hän oli jo iältään, joskaan ei tunnemaailmaltaan, kypsynyt nainen, ryhtyessään kirjalliseen työhön. Hänen ensimäiset haparoivat yrityksensä, koko valmistustyö, joka on välttämätön kirjailijalle, kohdistui ikäkauteen, jolloin toiset ovat jo saavuttaneet ensimäiset voittonsa. Häneltä puuttui sitä joustavuutta ja huolettomuutta, jolla nuori kirjailija niin helposti voittaa ensimäiset vaikeudet ja vastoinkäymiset. Jokainen pettymys oli hänelle kaksin kerroin raskas siksi, että hänellä ei ollut varaa tuhlata aikaa valmistukseen, hänen täytyi yhdellä iskulla joko voittaa tai kadottaa kaikki. Ja vielä sittenkin kun hän oli voittanut, oli jokainen uusi vastoinkäyminen ja pettymys hänelle kuin myrkkyä, joka heikonsi hänen vastustuskykyään. Ei silti, että hänellä olisi ollut niin suuret ajatukset omasta kyvystään, ettei hän olisi voinut arvostelua sietää. Mutta kirjallinen työ oli hänen elämänsä ainoa pelastuskeino, ja kun se petti, niin ei hänellä mielestään ollut syytä enää sen kauemmin ylläpitää tuota elämää.
Neljännesvuosisata on kulunut umpeen Ernst Ahlgrenin kuolemasta. Uudet aatteet ja uudet ihanteet ovat päässeet vallalle sekä uudet aatteiden ja ihanteiden lipunkantajat.